torstai 21. heinäkuuta 2011

Kesäkuulumisia


Heinäkuu on jo pitkällä, kun vihdoin jaksaudun kirjoittamaan elämästäni. Puolitoista viikkoa sitten palattiin Suomeen ja on ollut kaikenlaista pientä hoidettavaa joka osa-alueella. En tiedä suuremmasta kiireestä, mutta itse olen ainakin ottanut kovinkin löysin rantein. Mitä sitä lomalla turhia kiirehtimään suuntaan tai toiseen, kun aikaa on.

Reissua en sen suuremmin ala käymään läpi, sillä linkkilistasta löytyy reiliblogin osoite. Sieltä saa paremmin selvän kuvan eri päivien tapahtumista ja fiiliksistä. Jälkeenpäin voi vain sanoa, että kyllä odotus ja panostus reissuun kannatti. Pientä seikkailua, uusia ihmisiä, hieman uusia paikkoja ja chilliä elämää kuukauden. Työkevään rasituksista pääsi hienosti eroon, eikä suurempia tapaturmia tai hävikkejä sattunut. Budjettikin pysyi ounastelluissa rajoissa. Todettakoon kuitenkin, että kuukauden reppureissu on kokonaisuudessaan aika väsyttävä. Alkuviikkoina jaksaa rellestää mielin määrin, mutta viimeisinä päivinä alkoi pikkuhiljaa virta loppumaan. Ehkä sen takia että tietää kotiinpaluun koittavan, mene ja tiedä. Olisi ollut hieno ottaa kuva juuri ennen lähtöä; levänneenä ja virkeänä. Takaisintullessa luulen että melkein koko rinkan olisi voinut kuljettaa silmäpusseissa kotiin saakka. On vaikea edes kirjoittaa mitään kokoavaa reissusta, sillä erilaisia kokemuksia positiivisia, yllättäviä, kummallisia (ja myös negatiivisia) on niin runsaasti. Tyydyn vain toteamaan ''Kyllä kannatti!''.

Suurena juttuna ennen matkaa oli helpotus asunnon löytymisestä Tampereelta. Kaksio Hervannasta ja kilometrin päässä Tekulta, kelpaa! Nyt onkin tuijoteltu kalustemainoksia ja nettisivuja sisustusta suunnitellessa. Sain sentään hankittua jotain eilen; uuden taulutelkkarin hah. Jostain se on aloitettava! Ensi viikolla tai elokuun alussa viedään isompia huonekaluja kämppään. Myös salibandyn seuravaihtoasiat ovat hoidossa, kunhan vielä saataisiin joukkueen vuorot alkamaan Tampereella ja pääsisi reenailemaan kunnolla. Kotopuolessa puntti- ja lenkkirupeama on totta kai aloitettu, mutta pallon kanssa on paha päästä pelaamaan. Kai parin viikon sisällä sekin alkaa jo onnistumaan. Joko Kokemäellä tai Tampereella.

Reissussa mietin moneen otteeseen kotiinpaluuta, ihan fiilispohjalta. Ajattelin, että voi tuntua mälsältä pitkän reissun jälkeen palata taas tuttuihin maisemiin. Kuitenkin nämä puolitoista viikkoa ovat osoittaneet luulot turhiksi. Vaikka matkalla olikin hubaa, on sitä myös tutuissa ympyröissä tällä hetkellä. Positiivisia juttuja, niin isoja kuin pieniäkin tuntuu vain tippuvan jostain. Huomenna suunnataan kohti Helsinkiä ja Tuska-festivaalia ja viikon päästä onkin odotettu Karmarock. Kesä jatkuu siis chillisti!